tiistai 18. lokakuuta 2011

Päivä 12 | Delhi - Helsinki



Aika palata kotiin. Heti seitsemän jälkeen kentälle ja heti kymmenen jälkeen Finnairin sinivalkoisin siivin Helsinkiin vaikka Finnairin uudet maalaukset saavatkin sen koneet näyttämään vankienkuljetuskoneilta... :]
Minulla huomenna edessä lääkäri. Jalkaa koskee edelleen riittävästi ja huomenna selviää, että kaksi luuta jalasta poikki. Ei varpaiden luita vaan sellaiset isommat jotka alkavat heti kun varpaat loppuvat ja jalkapöytä alkaa. Täytyy Hercules -kokoontumisajossa ensi kesänä katsoa että Vexi ei aja takana... ;)
Ja kiitos myös kaikille tämän blogin lukijoille. Hyvää syksyä ja loppuajokautta. Tämä blogi päättyy tähän. 

Päivä 11 | Delhi


 Intia modernisoituu vauhdilla, mutta polkupyörä pick-up ja härkä edelleen yleisiä väärässä paikassa olevan tavaran kuljettimia. 

Kunnon unet ja kadulle ihmettelemään mistä aamiaista. Aamiainen löytyy seuraavan korttelin kulmasta. Ehdotan aamiaisen päätteeksi, että josko nähtävyyksiä katsomaan. Pojat haluavat shoppailemaan valtion ylläpitämään Goverment Emporiumiin, missä valmiit hintalaput ja laatu kohdallaan. Riksoihin ja shoppailemaan.

 Harri, Pena ja Vexi mausteostoksilla Sadar Bazarissa. Haistelu- ja maisteluvuorossa kaneli.

Government Emporiumista kassit kainalossa takaisin hotellille ja uudestaan shoppailemaan. Nyt Sadar Bazarin maustekujille. Varsinaisia maustekujia emme koskaan valtavasta Sadar Bazarista löydä, mutta mausteita kyllä. Mausteet repuissa polkupyöräkaupoille Harrin ja Vexin kanssa. Ostamme Hercules/BSA intialaiset peruspolkupyörät mallia Strong! Tai käymme valkaamassa pyörät ja Tony käy varsinaisesti ostamassa ne alkaessaan pakata Samin ostamaa Enfieldiä. Polkulaitteemme tulevat samassa paketissa tammikuussa Samin Enfieldin kanssa.
Päättäripäivällisen Delhin vanhaan klassikkoon United Coffee Houseen, joka nimistään riippumatta erinomaisen hyvätasoinen ravintola Connaught Placella, joka Delhin ydinkeskustan keskusta. Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Ja tämä monivärinen Intia-seikkailu alkaa lähenemään loppuaan. Harmittaa teitty vieläkin Rayan, Heikin ja Markun puolesta kun jättivät matkan kesken ensimmäisen päivän vastoinkäymisiin. Kaikki kolme jo Suomessa. Mutta kiitos Raya, Heikki ja Markku kuitenkin alkumatkasta. Ja kiitos Maarit, Pekka, Pena, Eero, Vexi ja Harri alkuvaikeuksien jälkeen erinomaisesta ja hauskasta seikkailusta. Tästä hyvä mennä kohti Suomen syksyä!

Vexi polkupyöräbasaarissa koeajamassa uutta Hercules-BSA Strong mallia... sitä samaa mallia, joka Vexillä pitäisi olla käytössä Tammikuussa. Kesällä 2012 Vexillä, Harrilla ja minulla Hercules -kokoontumisajot jossakin päin etelä-suomea... :)

Päivä 10 | Bikaner - Delhi


Aamiainen tien päällä... mehua, tzaita ja kasvisnyyttejä.

Intiassa kukot eivät juuri laula, mutta ylös kellon soidessa auringonnousun aikaan. Tavaroiden ollessa jotakuinkin pakattuina tiedostan, että Eero ja Vexi taitavat vielä nukkua. Maarit käy kolkuttamassa poikien oveen ja varttia vaille seitsemän olemme lähtövalmiina.
Edessä matkan pisin ajopäivä. Reilu 500km mikä on millä tahansa mittapuulla haastavaa kun alla on Enfield. Mutta matka taittuu pitkin päivää ongelmattomasti. Pyörät ehkä tietävät itsekin, että tänään kuuluu toimia ja toimivat. Valitsen ns. pohjoisen reitin joka huomattavasti vähäliikenteisempi, mutta monin paikoin monitöyssyisempi… ;) ja rekat eivät viihdy töyssyissä.
Sisääntulo Delhiin onkin sitten oma lukunsa. Puoli kuuden kulmilla olemme Delhin laidalla. Pari tuntia myöhemmin ajamme edelleen. Kaupunkia riittää ja riittää ja riittää. Ja muuta liikennettä riittää, riittää ja riittää. Omassa pyörässäni valot eivät toimi ja jäänkin ryhmän viimeiseksi hämärän alkaessa tulla. Yhdet paikallisetkin ennätämme tehdä ennen kuin Pal tulee vetämään joukkoamme. Tietyötä on paljon ja välillä mennään uutta moottoritietä monella kaistalla ja välillä kahdella. Jossakin kohtaa ajan vahingossa valmiin moottoritien pätkän väärälle kaistelle ja painelemme muutaman kilometrin vastavirtaan, missä sinänsä ei ole Intiassa mitään outoa… ;)Pimeys tulee seitsemältä ja perillä Tony Motorssilla olemme heti kohta kahdeksan jälkeen. Myymme pyörämme takaisin Tonylle hankintahintaan saman tien, jotta huominen on pyöristä vapaa. Kypäräkaljat ovat edessämme puolikymmeneltä. Päättäripäivällisen siirrämme yksimielisesti huomiselle. Tämän päivän virta alkaa 11 tunnin ajon päätteeksi olla vähissä. Mutta kaikki hengissä Delhissä!

 Eero matkalla Delhiin.

 Vexi


 Pena

 Maarit & Pekka


Mekaanikkomme Pal




lauantai 15. lokakuuta 2011

Päivä 9 | Jodhpur – Bikaner


 Toinen menopeleistämme Jodhpur Fortille. Takapenkillä taitavat olla Harri, Pena ja Eero. Alla Jodhpur Fortin aamujonoa. Olemme niin sanotusti ovenrivassa 5min ennen avausaikaa.

Harrin kanssa aamu-uinnille... yes, keitaassamme on bueno uima-allas ja porukan kanssa Jodhpurin linnoitukselle, joka ei mitenkään vaatimaton... harva jos yksikään Maharajapalatsi taitaa loistaa vaatimattomuudelle. Brittien tullessa Maharajoja omine alueineen oli Intiassa 562. Vähälukuiset britit saivat maharajat sotimaan keskenään ja puolestaan, mikä johti siihen, että kourallinen englantilaisia valtasi suuren väkirikkaan maan.
Jodhpur Fort paikallisen oppaan johdolla ja riksoilla takaisin hotellile hakemaa Pal, pyörät ja matkaan. Suuntana Bikaner. Tataa riittää Intian joka tielle, mutta tänään niitä matkalla maltillisesti. Jonhpurin ja Bikanerin väli ei mikään pääreitti rekoille mihinkään suuntaan. Enfieldimme eivät nekään purkaudu tänään mihinkään suuntaan. Öljyä kuluu kyllä mutta se ei vika vaan ominaisuus.
Suurin ihme ehkä tällä retkellä kuitenkin, että olemme ajaneet toiseksi viimeiseen ajopäivään ilman sen ihmeempiä vatsaturbulenssejä. Minulla ja Vexillä on ollut pientä viskositeetin laskua, eikä pariin päivään kumpikaan ole uskaltanut pieraista, mutta siinä kaikki. Jarrunapit (imodiumit) ovat pitäneet viskositeettiongelmamme aisoissa.

 Kumpi kuuluu kalustukseen? Alla Jodhpur Fortin tanssijoita. Ei, eivätkä joka päivä paikalla, mutta Intia on erilaisten festivaalien luvattu maa ja nyt menossa Jondpur 'tanssii ja soi' -viikko.

Bikanerissa olemme auringon laskiessa ja hotellimme Bharat Palace löytyy jotakuinkin helposti. Huoneet jees, mutta jostakin syystä monella intialaisella hotellilla on kelpo keittiö, mutta ei ravintolaa. Bikanerin hotellissakin ajatus on syödä huoneissa. Pölyn, nokean ja huutavien äänitorvien keskellä tavaan matkaraamatusta, että jossakin on hiljainen puutarharavintola. Riksat alle ja sinne. Jonkin aikaa olen jo melkein varma, että joudumme jonnekin muualle kuin halusimme riksojen ajaessa kaupungista ulos syvemmälle ja syvemmälle maaseudun pimeytteen. Mutta oli niillä suunta ja päädymme hiljaisuuteen kuutamo ravintolamme päälamppuna. Ruoka on jäälleen hyvää ja sitä on riittävästi. Tänään Murg Masala Tikkaa, jeera riisiä ja vakioksi muodostunutta Garlic Nanina, joka valkosipuli tandoori leipää.

Yes, se on rottaa kaikki mikä näkyy. Ja näitä oli satoja jos ei tuhansia lisää Desnevokin rottatemppelissä! Alla Harri päivystää sokeriruokomehun valmistusprosessia. Rottatemppeli vaati sokeriruokomehut raakana... ;]




keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Päivä 8 | Udaipur – Jodhpur


 Hedelmiä matkalla torille.

Aamiainen kasilta ja matkaa. Pyörämme ovat laskeutuneet parkkihallin katolat itsekseen tai mekaanikkojemme avittamina. Päivän suuntana Jodpur. Ensimmäisen tunnin aikana tosin tie pienenee ja pienenee kunnes melkein katoaa näkyvistä, mutta aina löytyy joku, joka osaa opastaa Jodhpurin suuntaan. Ja lopulta tie 76 löytyy.
Maisemia tänään moneksi. Hiljaista päätietä, ylivilkasta päätietä ja kaikkea siltä väliltä. Ehdottomasti upein pätkä kuitenkin Raknapurin luonnonpuiston läpi menevä vuoristoinen mutkatie, jossa ei yhtään kuorma-autoa tai rekkaa... ja jossa saamme hetken nauttia jopa viileydestä.
Tata -merkkisiä rekkoja tässä maassa vähintäänkin riittävästi. Ja jokainen niistä yrittää ohittaa toistaan pakoputket mustaa nokea syöksien. Ja me yritämme ohittaa Tatoja, jotka liikkuvat enimmäkseen 50-60 km/h … me enimmäkseen 60-80km/h. Sitä lujempaa Enfieldillä ei parane ajaa, jos haluaa sen pysyvän koossa. Henkilöautoja ei juuri ole. Syykin on yksinkertainen. Puolet maan väestöstä elää dollarilla päivässä. Se puolet on noin 600 miljoonaa. Siksi toisekseen polttoaine on liki suomen hinnoissa. Toista euroa litra, mikä paljon tai erittäin paljon paikallisessa mittapuussa.

Maaseudulla ei juuri rekkoja mutta paljon kaikkea muuta kylläkin. Tässä vastaan tulleita Jodhpur haivaillä yllä, keskellä ja alla.

Tekniset murheet tänään pieniä. Ainoa on Harrin ketjut, jotka päättävät katketa päivän puolessa. Mekaanikkomme pyörä alkaa iskemään liekkiä pakoputkesta vähän ennen hotellia mutta kulkee päivän maalin, joka Hotelli Bhavan Jodhpurin laidalla. Bhavan on pieni vihreä keidas kaiken niellyn noen jälkeen. Jos liikkuu Intian maanteillä ei liene suurtakaan merkitystä polttaako päivässä askin, kaksi vai ei yhtään... ;)
Sami tulee ohi porukkansa kanssa 50 km ennen Jodhpuria. Huikkaa mennessään, että kaasu on hirttänyt kiinni. 10km ennen kaupunkia koko sakki tien vieressä. Samin kaasu vapautunut, mutta kone ei enää tahdo lähteä käyntiin. Enfield on Enfield, se tarjoaa jotakin ohjelmaa joka päivälle. 

Yllä huolto pelaa. Pal korjaa Harrin ketjuja, Pekka pitää pyörän perää ylhäällä ja Maarit pitää huolta Harrin nestetasapainosta. Alla Pekka, Maarit ja Vexi kypäräkaljoilla hotellimme pihalla.



Päivä 7 | Udaipur


 Jagdish temppelin edustan kukkakauppoja. Vishnulle omistettu temppeli on hotelliamme vastapäätä ja siellä kuulostaa olevan niin sanotusti hyvä meno auringonnoususta puoleen yöhön. Alla vanhan Udaipurin kattomaisemia.


Vapaapäivä, pyykkipäivä, lepopäivä. Ryhmä kiertelee siellä, täällä ja tuolla. Vintage automuseolla, Maharajapalatsilla, kultakaupoilla, 'James Bond' hotellia katsomassa yms. Minulla reviiri on pieni. Säde huoneesta on max 50 metriä. Todennäköisesti vähemmän... kolmannen kerroksen huoneen ja neljännen kerroksen kattoravintolan välisessä maastossa. Jalka on kipeä. Mutta kuvittelen ainakin sen olevan vähän parempi kuin eilen, enkä lähde lääkäriin. Jos lääkäri laittaa pakettiin en voi ajaa ja lääkäriin ehtii tarvittaessa ensi maanantaina Suomessakin.

Intialaisten naisten päiden päällä kulkee Intiassa moni asia... :)

Pena tuo kyliltä pari paitaa ja nuoripari kivunpoistosalvaa. Samin ryhmä on samassa hotellissa. Päivällä Samin kanssa kattoravintolassa katseita tulevaisuuteen ja monta lemonsoodaa. Illalla hotellin väki laittaa pyörimään James Bondin Octopussy -elokuvan, josta reilu puoli tuntia Intiaa ja ennen kaikkea Udaipuria. Bondin Jaska sopii hyvin iltafiilikseen. Sopivaa viihdettä konepyöräkuljettajille... :]

Pekka ja Harri keskittymässä illalla hotellimme elokuvateatterissa esitettyyn James Bond sarjan Octopussy -elokuvaan joka osittain kuvattu Udaipurissa.


tiistai 11. lokakuuta 2011

Päivä 6 | Pushkar – Udaipur


 Yllä Harri, Maarit ja Pekka odotamassa aamiaista Pushkar järven rannalla paikallisen bändin säestämänä. Alla bändi edestä ja alla alla Braman pudottamasta lootuskukasta syntynyt Lake Pushkar.


Aamiaiselle pyhän järven rantaan, jossa paikallinen pariskunta soittaa meille aamiaismusiikiksi rajasthanilaisia kansanlauluja... ;) … pyörät käyvät ysiltä ja nokat kohti etelää ja Udaipuria. Tänään vähän viileä päivä. Pari pilveäkin käy taivaalla ja lämpötila nousee hädin tuskin +30'n mutta kestämme sen kyllä kuin karaistuneet motoristit. Matka etenee ongelmitta aina siihen hetkeen saakka kunnes bongaan toisen ryhmämme vetäjän Samin tien varresta. Hidastan, alan kaartaman sivuun ja Räiskis. Vexi täräyttää perääni vauhdilla. Seuraa asvalttiliukua ja kipinäsuihkua josta selviä yllättävän vähän vaurioita. Psyykkisiäkään ei tule kun kaveri keilaa takaa kumoon. Pyhäpaita kuitenkin menee ja farkkuihin tulee pari reikää. Jalka sen sijaan puristuu johonkin ja loppupäivän olen enemmän ja vähemmän kävelykyvytön. Ajaminen sen sijaan sujuu kyllä. Jalkapöydässä ilmeisesti pientä murtumaa tai sitten ei. Katsotaan huomiseen aamuun miten tuo tulee mukana.

 Yllä aamuruuhkaa Ajmerissa 'Setä Ho' letkan kärjessä. Alla sillan alitus... tässä kohtaa en ollut ihan varma ollaanko reitillä... joku kilometri myöhemmin selvisi, että kyllä ollaan. Harri edessä ja Pena takana.

Muutamaa rauhallista pätkää lukuunottamatta tämä päivä melkoista rekkapujottelua. Liikenne on tuuheaa tai erittäin tuuheaa ja saamme kaikki hyvän nokikuorrtutuksen. Kuolla vai elää loppuelämänsä intialaisena rekkakuskina, siinä vasta kysymys! Noin 30km ennen Udaipuria Samin porukka löytyy jälleen tien varresta. Nyt vuohi on saanut hämminkiä aikaa ja kolme pyörää kyljellensä, mutta siellä ei mitään pintanaarmuja vakavampaa. Päivän viimeisellä 50km osuudella saamme oman osuutemme Rajasthanin marmorituotannosta. Emme varsinaista marmoria mutta marmoripölyä suut, silmät ja sieraimet täyteen sitäkin enemmän. Rajasthan on koko planeettamme mittakaavassa suuri marmorin tuottaja. Se näkyy satoina marmoria kuljettavina rekkoina ja satoina marmorikauppoina.
Tulo Udaipuriin venyy pimeän puolelle ja viimeiset kilometrit vanhan kaupungin kujilla ovat kuin tuhannen ja yhden yön saduista. Letka pysyy kuitenkin kasassa ja hotelli löytyy Udaipur järven tuntumasta. Harrin kytkin sanoutuu irti kirjaimellisesti päivän viimeisillä metreillä kymmenen metriä ennen parkkitalon kattoa. Mutta hengissä Udaipurissa ja kaikki hyvin jalkaani lukuunottamatta. Jagdish temppeli hotelliamme vastapäätä soittaa hyvällä volyymillä HareKrishna HareHarea pään painuessa tyynyyn.

 Marmoria ja marmoria. Isot lohkareet eivät kiinni mitenkää. Paranee vain toivoa, että ei sisämutkaa tulevasta rekasta putkahda eteen. Alla yksi teinvarren monilukuisista marmorokaupoista.